torstai 29. maaliskuuta 2012

Lopputyö

Tähän sitä on sitte tultu. Viikko on työskennelty aamusta jopa yön pikkutunneille asti ja koitettu selevitellä taitavaa ajattelua. Nyt jonkinlaista yhteenvetoa opituista asioista.

Taitavaa ajattelua edistävät positivinen ja avoin asenne vastaantuleviin asioihin. Se että on heti alusta alkaen kiinnostunut ja sillä asenteella mukana että pystyy tekemään asioita auttaa myös. Hyvä ja vahva itseluottamus edistää taitavaa ajattelua aikalailla. Ympäristöllä on myös roolinsa asiassa. Taitavaa ajattelua estäviä asioita ovat ainakin kaikki edellä mainitut asiat kielteisessä muodossa. Mainittakoon erikseen vaikkapa negatiivinen asenne.

Hyvä päätöksenteko, älykkyys, ongelmanratkaisu ja luovuus linkittyvät kaikki toisiinsa. Kaikki ovat osa taitavaa ajattelua ja vaikuttavat toisiinsa. Koska itse kuulun älykkyys-ryhmään ja muidenkin blogeissa älykkyyttä mainittiin niin nostaisin älykkyyden ykkösasiaksi taitavassa ajattelussa. Sanottakoon vaikkapa että: "Fiksut pärijää aina!"

Ihminen pystyy harjoittamaan taitavaa ajatteluaan vaikka ja kuinka paljon. Lahjakkuus on hieman hämäävä asia taitavan ajattelun taustalla. Se nimittäin voi tehdä jostain taitavan ajattelun osasta erittäin hyvän ilman harjoittelua. Mutta siis ihminen voi, jos vain mielenkiinto riittää, harjoittaa oman taitavan ajattelunsa osa-alueita huippuun asti. Tämä johtuu siitä että uusien ajattelumallien syntyessä ne tallentuvat muistiin ja niitä voi hyötykäyttää myöhemmin uudestaan samankaltaisessa tilanteessa.

Viikon aikana opin todella paljon uutta taitavasta ajattelusta. Omasta aiheesta (älykkyys) opin mm. erilaiset älykkyyden tyypit. Lisää haluaisin oppia joka asiasta mutta erityisesti niistä taitavan ajattelun lajeista mitä en itse henkilökohtaisesti tutkinut.

Loppuun vielä todettakoon että kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Näkemiin ja kuulemiin!
-Noviisiblogisti Mikko-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti