Ystävien määrä paljastaa älykkyytesi. Mitä isommat aivot, sitä isompi ystäväpiiri. Näin väittävät ainakin tiedemiehet.
"Ystävyyssuhteiden ylläpitäminen vaatii aivokapasiteettia. Ihmiset,
joilla on oikeita ystäviä tarvitsevat enemmän kognitiviisia taitoja
voidakseen ymmärtää, mitä toinen ajattelee, tutkimus väittää.
Tutkijat
ovat nyt löytäneet yhteyden ystäväpiirin laajuuden sekä etuaivolohkon
kuorikerroksen koon välillä, kertoo Daily Mail. Tätä aivojen osaa
tarvitaan korkean tason ajatteluun.
Tuloksiin tultiin
tutkimuksessa, johon osallistui neljäkymmentä vapaaehtoista koehenkilöä.
Koehenkilöt olivat kaikki suurin piirtein samanikäisiä
jatko-opiskelijoita, joilla on potentiaalisesti samankaltaiset
mahdollisuudet luoda sosiaalisia suhteita.
Testihenkilöitä
pyydettiin listaamaan ystävät, joiden kanssa he ovat olleet tekemisissä
viikon sisällä. Listalle pääsivät vain oikeat ystävät, eivät pelkät
bisneskontaktit tai Facebook-kaverit. Samalla testihenkilöiden aivot
kuvattiin. Tutkijat testasivat myös testihenkilöiden kykyä ymmärtää
muiden ihmisten ajattelumaailmaa, mikä on tärkeä taito sosiaalisissa
suhteissa.
Tutkimus on ensimmäinen, joka on kyennyt löytämään
yhteyden sosiaalisten taitojen ja aivojen koon välillä. Testeissä
pärjäsivät parhaiten ne, joiden kirjaama ystävälista oli pisin.
-
Tämän yhteyden selvittäminen auttaa meitä ymmärtämään niitä
mekanismeja, joiden avulla ihmisen aivot ovat kehittyneet muiden
kädellisten lajien aivoja isommiksi, professori Robin Dunbar Oxfordin yliopistosta pohtii"
-Eveliina
Mielenkiintoista ! ;)
VastaaPoista"Tutkijat ovat nyt löytäneet yhteyden ystäväpiirin laajuuden sekä etuaivolohkon kuorikerroksen koon välillä," siis Tarkennus anatomisesti tuo alue on kehittynyt....aivojen kokonaispainosta ei tässä tapauksessa siis ole kyse...
VastaaPoistaMUTTa mieleenkiintoista:)
Aika uskomatonta toi ystävä juttu. Mun mielestä se riippuu kuitenki aika paljo siitäki, että onko vaan aikaa kehittää niitä ystävyyssuhteita. Mutta totta varmaan on kuitenkin se että kognitiivisia taitoja toi etuaivolohkon kuorikerroksen kehittyneisyys lisää 8)
VastaaPoista